Ohtakari toimi jo 1500-luvulla kalastajien ja hylkeenpyytäjien tukikohtana – historia on yhä läsnä keskipohjalaisessa lomakohteessa

Näkymä pookista mantereelle päin on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Mustavalkokuva: Ohtakarin Kalastusmuseoyhdistys ry. Kuva: Riiko Savela

Kun tietä pitkin saapuu Lohtajan Vattajanniemen kärkeen, vastassa on idyllinen näkymä. Punaiset kalastajamökit ja harmaat rakennukset pilkottavat veden äärellä, ja takana aukeaa Perämeren ulappa.

Ohtakariin on ollut pengertie- ja siltayhteys olemassa vasta 50 vuotta. Aina 1970-luvulle saakka siellä asuikin lähinnä kalastajia, joiden asumuksina mökit eli karikämpät palvelivat pyyntikauden ajan keväästä myöhäiseen syksyyn. Nyt suurin osa kämpistä on kunnostettu tai rakennettu uudelleen kesämökeiksi.

”Mökit ovat aina siirtyneet täällä seuraavalle sukupolvelle, ja vain muutama uusi mökki on rakennettu 1990-luvun jälkeen. Täällä on ihan oma rauhansa lomakaudellakin, sillä ainoastaan huoltoajo kalastajakylään on sallittua”, Ohtakarin Kalastusmuseoyhdistys ry:n sihteeri Tytti Palin kertoo.

Reijo Niemi ja Tytti Palin ovat koonneet saarta esittelevän kirjan. Kalastusmuseon venevajassa, jossa on esillä perinteinen limisaumainen kalastajavene. Kuva: Riiko Savela

Mantereen puolen komeat hiekkarannat houkuttelevat kesäisin auringonpalvojia, ja moni käy samalla tutustumassa Ohtakarin historialliseen miljööseen. Kivetyt, sittemmin ruohottuneet polut kiemurtelevat mökkien välistä, ja vanhan tavan mukaan kalastajakylän alueella voi liikkua vapaasti.

Ohtakarin kalastajakylä on listattu valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen joukkoon. Ajan kuluessa ympäristö on kuitenkin muuttunut, minkä huomaa vanhoja valokuvia katseltaessa. Ennen lampaat pitivät saaren lähes paljaana, nyt männyt, lepät ja pihlajat saavat kasvaa. Myös kalasataman ja tien rakentaminen on aikoinaan muokannut maisemaa.

Ohtakarin kalastajakylä näkyy ensimmäisenä mantereelta saavuttaessa. Kuva: Riiko Savela

Kalastajien ja hylkeenpyytäjien tukikohtana Ohtakari toimi jo 1500-luvulla. Nykyisistä mökeistä vanhimmat ovat peräisin 1800-luvun puolivälistä, mutta pääosa on rakennettu 1950–1960-luvuilla. Karilla asuttiin pyyntikauden ajan keväästä myöhäiseen syksyyn, ja arki oli kovaa työntekoa.

Yksi entisistä ammattikalastajista on Reijo Niemi, joka seurasi työssä isäänsä ja isoisäänsä. Merellä Niemi kulki mukana jo pikkupoikana, ja omat verkot hänellä oli 14-kesäisestä saakka.

”Kalastus oli aikoinaan paikallisille tärkeä elinkeino. Nykyään Ohtakarissa on enää kaksi sivutöikseen kalastavaa rysäkuntaa”, Niemi kertoo.

Kalastusmuseon verkkoladossa voi tutustua muun muassa eri aikakausien kalastusverkkoihin. Kuva: Riiko Savela

Vuosikymmenten varrella kalastajan ammatti on kokenut isoja muutoksia. Välineet ovat kehittyneet, sääntely lisääntynyt, mutta kalansaaliit pienentyneet. Aina vuoteen 1995 saakka ammatikseen kalastanut Niemi ehti nähdä elinkeinon kulta-ajan 1980-luvulla.

”Silakka ja lohi olivat hyvässä hinnassa, ja kaikkea tuli pyydykseen.”

Niemen suvulle kuulunut kalakämppä palvelee nykyään Ohtakarin kalastusmuseona. Puolivälissä 1800-lukua rakennettu ja myöhemmin Ohtakarille siirretty kämppä kuuluu myös saaren vanhimpien rakennusten joukkoon.

Kalastusmuseo on sisustettu perinteiseen tapaan, ja nähtävillä on vanhaa esineistöä. Kokonaisuuteen kuuluvat myös verkkolato, suolaus- ja kalalato sekä venevaja, jossa on esitelty myös hylkeenpyynnin historiaa. Museota ylläpitää Ohtakarin Kalastusmuseoyhdistys ry, joka mielellään esittelee museoaluetta esimerkiksi koululaisryhmille.

”Tämä paikka ja sen historia eivät ole irrallaan paikallisten nuorten elämästä. Monien isovanhemmat tai muut sukulaiset ovat kertoneet täältä tarinoita, ja monien suvulla on yhä täällä mökki”, Tytti Palin kertoo.

Ohtakarin nähtävyyksiin kuuluvat muistomerkki ja sen takana kohoava pooki. Kuva: Riiko Savela

Kalastusmuseon lähistöllä, kalastajakylän korkeimmalla kohdalla kohoaa pooki, jonne voi kiivetä ihailemaan näköaloja. Pookin juurelta lähtevä luontopolku vie ihmettelemään saaren muita nähtävyyksiä, kuten lähes alkuperäisessä asussaan säilynyttä, nykyisin yksityisomistuksessa olevaa vanhaa luotsiasemaa, jatulintarhaa sekä tietysti luontoa, joka meren äärellä vaihtelee rehevistä lehdoista karuihin rantakivikoihin.

Pookin läheisyydestä löytyy muistutus siitä, että elämä kalastajien karilla ei ole ollut pelkkää auringonpaistetta ja silakkasaaliita. Hukkuneiden kalastajien muistokiveen on kaiverrettu vuosikymmenten varrella niiden ihmisten nimet, jotka meri otti omakseen.