Yllättäjä ruotsalaisten koronavuoden lohturuoka – peruna kiilasi kimchin ja energiajuomien joukkoon
Koronapandemian riepottelemat ruotsalaiset ovat hakeneet turvaa perinteisistä kotiruuista.Peruna on koronapandemian keskellä ollut ruotsalaisten turvaruokaa, ilmenee Livsmedelsföretagenin teettämästä kyselystä. Vanha tuttu elintarvike on suosikki leipien, energiajuomien, viljojen, kaalien ja erilaisten pahvisista pakkauksista syötyjen ruokien, kuten korealaisen kimchin, joukossa.
Äkkiseltään tuntuu, että perunan voittokulku on tuossa joukossa yllätys.
Näin ei kuitenkaan ole Livsmedelsföretagenin viestintäpäällikön Jimmy Sandellin mukaan. Myrskyisän pandemiavuoden riepottelemat ihmiset ovat tukeutuneet perinteiseen kotiruokaan. Ruuat sisältävät usein eri tavoin valmistettuja perunoita, hän kertoo.
Laaja kirjo erilaisia elintarvikkeita kertoo siitä, että pandemian takia ihmiset ovat viettäneet paljon aikaa kotona. On ollut aikaa kokata ja kokeilla uusia juomia ja ruokia, sanoo puolestaan Livsmedelsföretagenin toimitusjohtaja Björn Hellman.
Pandemian aikana ruotsalaiset ovat syöneet myös aikaisempien vuosien suosikkeja: alkoholitonta olutta, kasviruokia, lohta ja laadukasta lihaa. Merkille pantavaa on, että peruna peittosi vuoden 2019 lautasten lempilapsen lehtikaalin.
Livsmedelsföretagen edustaa elintarviketeollisuutta ja alan työnantajia. Organisaation teettämässä tutkimuksessa tuhannelta ruotsalaiselta kysyttiin, mikä ruoka on ollut erityisen trendikästä tai ajankohtaista vuoden 2020 aikana.
Lue myös:
Ruokakaupoissa näkyvät nyt nämä kolme vahvaa trendiä – S-ryhmä avaa myyntilukujaan
Perunareseptejä:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

