Lisää elinvuosia täysjyvällä? Moni suomalainen arvioi terveysvaikutukset alakanttiin
Suomalaiset saavat jopa reilun viidenneksen kaikesta ruokavalionsa proteiinista vilja- ja leivontatuotteista.Täysjyvä kuuluu oleellisena osana uusiin pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin, joissa suositellaan lisäämään täysjyvän saantia sekä oman että ympäristön terveyden edistämiseksi. Täysjyvää suositellaan syötävän vähintään 90 grammaa päivässä. Päivän saantisuositus täyttyy esimerkiksi viidellä täysjyväkauraviipaleella.
Vaasanin toteutti kyselytutkimuksen, jonka mukaan suurin osa suomalaisista tietää täysjyvän terveyshyödyistä, mutta täysjyvän riittävän saannin vaikutus terveiden elinvuosien määrään on monelle hämärän peitossa.
Täysjyvä on monella tapaa hyväksi, sillä täysjyvätuotteissa käytetään koko viljan jyvä ja kaikki sen sisältämät ravinteet. Täysjyvän viljelymaa hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti, mikä on taas hyväksi ympäristölle. Kyselyn perusteella puolet suomalaisista on kuitenkin tietämättömiä täysjyvän ympäristövaikutuksista.
”Suomessa tiedetään paljon kuidusta ja sen terveyshyödyt tunnetaan hyvin, mutta täysjyvän hienous on vielä hieman piilossa. Tuoreen kyselymme mukaan monikaan ei tunnista täysjyvän tuplahyötyä, eli että valitsemalla täysjyvää voi pitää huolta sekä itsestään että ympäristöstä”, Vaasanin viestintäpäällikkö Anni Pyykkö kertoo tiedotteessa.
Tulosten mukaan 90 prosenttia vastaajista tiesi täysjyvässä olevan paljon kuitua. 66 prosenttia tiesi myös vitamiineista ja hivenaineista, mutta vain kolmasosa osasi kertoa, että täysjyvästä saa myös runsaasti proteiinia. Suomalaiset saavatkin jopa reilun viidenneksen kaikesta ruokavalionsa proteiinista vilja- ja leivontatuotteista.
Oma terveys motivoi suomalaisia ruokavalintojen tekemisessä. Jopa 62 prosenttia suomalaisista olisi valmiita muuttamaan ruokavaliotaan saadakseen lisää terveitä elinvuosia. Täysjyvän riittävän saannin merkitystä ei kuitenkaan laajasti hahmoteta. Kun vastaajilta kysyttiin, millaisella ruokavaliolla heidän arvionsa mukaan voi menettää eniten tärkeitä elinvuosia, arvioitiin täysjyvän vähäisen saannin roolia voimakkaasti alakanttiin.
Global Burden of Disease -tutkimuksen mukaan vähäinen täysviljan saanti aiheuttaa ruokavaliotekijöistä eniten terveiden elinvuosien menetystä maailmanlaajuisesti. Kolme merkittävintä terveiden elinvuosien menetyksiin johtavaa ruokavaliotekijää ovat vähäinen täysjyväviljan syönti (20 %), liiallinen suolan saanti (17 %) ja vähäinen hedelmien syönti (16 %).
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






