Suomalainen hävikkiruokasovellus valloittaa maailmaa ‒ kilpailijat vähissä
Hävikkiruoan verkkokauppa Fiksuruoka on otettu hyvin maailmalla vastaan.Suomalaisen Fiksuruoka.fi:n hävikkiruoan verkkokauppa toimii nyt lähes koko Belgiassa. Maailmalla Fiksuruoka toimii nimellä Foodello.
”Belgian avaus ylitti kaikki odotukset, mikä kannusti avaamaan loputkin markkinasta mahdollisimman pian. Olemme vastaanottaneet tilauksia Hollannista ja Belgiasta yhteensä jo reilut 100 000 kappaletta ja kauttamme on säästetty ruokahävikkiä yli 800 000 kiloa. Uudet markkinat ovat ottaneet lentävän lähdön”, Fiksuruoan toimitusjohtaja Juhani Järvensivu kertoo tiedotteessa.
Belgiassa ei ennen Fiksuruokaa ole ollut vastaavaa hävikkiruokapalvelua.
Fiksuruoan maailmanvalloitus alkoi viime vuoden helmikuussa Hollannissa, johon avattiin maan ensimmäinen hävikkiruoan verkkokauppa.
Fiksuruoka on seurannut muutosta ruokahävikin osalta kuuden vuoden ajan. Yhtiön mukaan yhä suurempi osa kuluttajista pyrkii tietoisesti vähentämään hävikkiä arjessaan. Ruoan ostaminen verkosta on myös yleistynyt vauhdilla, mihin korona-aika vaikutti varmasti suuresti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





