Leipä kotimaasta
Nurmeksesta Pohjois-Karjalasta löytyy mainio esimerkki kotimaisen leipomoalan menestyjistä. Runsaan 8 000 asukkaan kaupungissa toimivat Porokylän leipomo ja Pielispakari toimittavat kumpikin tuotteitaan koko Suomen markkinoille (MT 21.7.).
Keskinäinen kilpailu on pakottanut vuosien varrella molemmat leipomot kehittämään sekä tuotteitaan että toimintaansa. Tämän seurauksena leipomoiden kilpailukyky on noussut niin, että molemmat pärjäävät ja jopa laajentavat tuotantoaan.
Yritykset eivät enää koe toisiaan ensisijaisesti kilpailijoina, vaan saman alan toimijoina. Alan pahin kilpailija tuleekin ulkomailta, tuontileivän muodossa.
Nurmeksen leipomot ovat pitäneet kiinni kotimaisuudesta paitsi työn, mahdollisuuksien mukaan myös käyttämänsä viljan osalta. Alan suurimmat toimijat ovat puolestaan siirtäneet sekä leipomista että raaka-aineen hankintaa ulkomaille, yleensä Baltiaan.
Ulkomailta tulevat usein myös puolivalmiit pakasteleivät. Vaikka kuluttaja saa leipänsä paistolämpimänä, leipä ei sen enempää paikallista tai kotimaista taloutta lämmitä.
Sekä Porokylän leipomon toimitusjohtaja Timo Väänänen että Pielispakarin toimitusjohtaja Erkki Timonen toivovat viljelijöitä lisäämään rukiintuotantoa, ettei leipomoissa tarvitsisi käyttää tuontiviljaa. Jos tuontiviljaa ei käytettäisi, sekin raha pysyisi Suomessa.
Ruis on epävarma viljelykasvi. Suuret sato- ja laatuvaihtelut vaikuttavat paitsi rukiin saatavuuteen, myös tuottajien halukkuuteen viljellä ruista.
Kysymys on kuitenkin markkinatalouden pettämättömästä mittarista – hinnasta. Kun se kattaa myös viljelyn riskit, saa ostaja kotimaista ruista haluamansa määrän.
Sopimuskäytäntöjä leipomoalan ja tuottajien välillä tulee edelleen kehittää. Vaikka kotimainen ruis olisi hieman kalliimpaa, leivän hintaan sen vaikutus on vain marginaalinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
