Punaista lihaa suositellaanenintään puoli kiloa viikossa
Punaista lihaa ja lihavalmisteita ei tulisi syödä enempää kuin puoli kiloa viikossa, todetaan torstaina julkistetuissa ravitsemussuosituksissa.
Suosituksissa otetaan ensimmäistä kertaa kantaa lihan määrään ruokavaliossa. Perusteena on väestötutkimusten näyttö riskeistä sairastua esimerkiksi suolistosyöpään.
”Suositus huolestuttaa suomalaista lihantuottajaa”, MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi sanoo.
Terveyttä edistävän ruokavalion kivijalkana ovat kasvikunnan tuotteet, kuten marjat, vihannekset, täysjyvävilja ja kasvirasvat.
Terveelliseen ruokavalioon sopii hiukan nykyistä enemmän hyvälaatuista pehmeää rasvaa. Huonoja hiilihydraatteja tulisi korvata täysjyväviljalla.
”Ruisleipää suomalaiset välttelevät turhaan”, Valtion ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtaja Jaana Husu-Kallio sanoo.
Suositus kannustaa vähentämään edelleen suolan, sokerin ja alkoholin käyttöä.
Ravitsemussuosituksissa pohditaan ensi kertaa ruuan ympäristövaikutuksia. Tässä astutaan MTK:n ympäristöjohtajan Liisa Pietolan mukaan alueelle, josta tieteellistä tutkimustietoa ei ole riittävästi.
”Lukijalle syntyy vääristynyt kuva suositusten tieteellisestä pohjasta.”
Sivut 12, 13 ja 17
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
