HELLAN KULMALLA Lihatiskillä ei syytä paniikkiin
Uusi ravitsemussuositus toi mukanaan syöpäjärjestöjen pitkään esillä pitämän kohtuuden punaisen lihan, makkaran ja leikkeleiden syönnissä.
Suurin osa suomalaisista nauttiikin lihaa jo kohtuullisesti. Kulutus jää kauas esimerkiksi Tanskan, mutta myös koko Euroopan keskiarvosta.
Varmuuden vuoksi tuli arvioitua omaa viikkokulutusta, kun meillä tykätään enemmän naudasta ja lampaasta kuin broilerista.
Pikainen laskutoimitus osoitti, ettei omassa taloudessa ole syytä huoleen. Jos kerralla syö 90 grammaa jauhelihaa vaikkapa pastakastikkeessa, näitä pompseja mahtuu halutessa vaikka jokaiselle viikon päivälle.
Suosituksen mukaan viikkoannos saisi olla enintään 750 grammaa. Kypsänä se tarkoittaa puolta kiloa.
On aika vaikea syödä punaista lihaa yli suositusten, jos ei ole kova syömään leikkeleitä ja makkaraa. Perinteiseen kotiruokaan ei lihaa niin kauheasti tungeta.
Jääkaapissa on meetvurstia siltä varalta, että iskee yllättävä hiukopalan hinku. Kestomakkara näyttää palvelevan tarkoitusta hyvin. Paketin hupenemiseen voi nykyään mennä viikkoja.
Moni muukin kuluttaja on vähentänyt leikkeleiden ja makkaran syöntiä, kertoo Lihatiedotuksen tilasto. Kun lihavalmisteita kulutettiin vielä vuonna 2007 yli 26 kiloa nokkaa kohti vuodessa, määrä on pudonnut alle 21 kiloon.
Olisiko makkaraa korvattu tuoreella lihalla? Tilastojen valossa ei siltä näytä, koska lihan kulutus on samaan aikaan kasvanut vain niukat pari prosenttia.
Paahdettu ruisleipä maistuu ihan hyvältä ilman leikkeleitäkin. Olisi kuitenkin kiva saada vinkkejä leivän päällystämiseen niin, ettei kolesteroliarvojen nousua tai lisäaineita tarvitse miettiä.
Yksi koeteltu vinkki tulee tässä. Kun tarjoat lohta, paista sitä kerralla tuhdisti enemmän kuin aterialla tarvitaan. Kylmänä se on tosi maukas leikkele. Päälle voi vielä pirskauttaa sitruunaa ja leikata muutaman punasipulin viipaleen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
