Jo ensimmäinen silmäys paljastaa ongelman. Keskimittaisen aikuisen umpihankisukset ovat 2,6 metriä pitkät ja yhtään rotevampi sivakoija tarvitsee 3,2-metriset sukset.
Näillä urheiluvälineiden hujopeilla ei ole mitään asiaa suksiboksin kyytiin ja monessa yhtään pienemmässä autossa tulevat sisätilojenkin rajat vastaan.
Onneksi Urpu Strellmanin autossa on juuri riittävästi senttejä, ja hän ujuttaa kaksi paria suksia autonsa sisuksista parkkipaikalle.
Suksien massiivisen mitan ymmärtää kunnolla vasta, kun ne kurkottavat hiihtäjien vieressä kohti taivaita. Tavallinen huonekorkeuskaan ei välttämättä riitä suksien säilyttämiseen pystyasennossa.
Jokainen suksisentti on kuitenkin tarpeen, kun tavoitteena on pystyä etenemään umpihangessa, joka saattaa imaista varomattoman kulkijan vähintään vyötäröään myöten huomaansa.
”En ole edes mikään partiolainen, en ollut aikaisemmin yöpynyt talvella ulkona.” –Urpu Strellman
Sekä Strellman että hänen hiihtotoverinsa Tomi Kontio ovat osallistumassa helmikuun puolivälin tienoilla umpihankihiihdon MM-kisoihin Pudasjärvellä. Strellmanille kilpailu on jo kuudes, mutta Kontio on mukana ensimmäistä kertaa.
Kontion yllytti mukaansa Strellman, joka puolestaan sai hiihtokipinän entiseltä työtoveriltaan ja kisojen järjestäjältä Heikki Haavikolta.
Ensimmäisiin MM-mittelöihinsä Strellman lähti varsin kokemattomana. Muut vähän kauhistelivat, riittääkö tenniksellä ja uinnilla rakennettu pohjakunto umpihangessa rämpimiseen. Laduilla Strellman oli kyllä aiemmin hiihtänyt, mutta niilläkin lähinnä Etelä-Suomen tasamailla.
”En ole edes mikään partiolainen, en ollut aikaisemmin yöpynyt talvella ulkona”, Strellman muistelee.
Muiden epäilyksistä huolimatta Strellman pääsi maaliin. Sama meno jatkui seuraavina vuosina.
Heikki Haavikko keksi idean umpihankihiihtokisoista Syötteellä talvella 1997. Ensimmäiset Umpihankihiihdon MM-kisat järjestettiin seuraavana vuonna.
Ensimmäisiin kisoihin toivottiin 50 osallistujaa, mutta heitä oli lopulta 128.
Enimmillään umpihangessa on kulkenut yli 400 osallistujaa. Kilpailuun on osallistunut suomalaisten lisäksi hiihtäjiä myös muista maista.
Nykyään kilpailun pääpaikka on Syötteen tunturialue Pudasjärvellä.
Suunnistusrastien tehtävissä painottuvat erätaidot ja talviretkeilyn turvallisuus.
Vuosina 2021 ja 2022 kisoja ei järjestetty koronapandemian takia.
Oikeastaan umpihankihiihto on Tomi Kontion mielestä aivan kaistapäinen laji. Hänelle se on ensisijaisesti tapa päästä liikkumaan koskemattomassa luonnossa talvella.
Kontio on kiertänyt poikansa kanssa Suomen kansallispuistot ja Lapin erämaita. Jos talvella haluaa päästä etenemään, on jalkaan pakko kiskaista sukset, jotka kantavat myös upottavassa hangessa.
Tavallaan verkkaisessa etenemisessä on oma riemunsa. Siinä missä hyvällä ladulla saattaa sujauttaa kilometrin neljässä minuutissa, umpihangessa saman matkan taittaminen voi viedä jopa kaksi tuntia.
”Olen entinen maratoonari ja aika kilpailuviettinen. Minulle on tehnyt hyvää nähdä, että ihmiset hiihtävät ohitse, koska lenkkipolulla en päästä ketään ohi. Tässä oppii, että aina ei tarvitse mennä nopeasti”, Kontio kertoo.
No mutta millainen koitos Syötteellä odottaa ensikertalaista ja jo kokenutta umpihankihiihtäjää?
Yleensä kilpailu on alkanut jo perjantaina, mutta tänä vuonna mittelö starttaa vasta lauantaina. Ensimmäisenä kisapäivänä kilpailijat suunnistavat umpihangessa rasteille suorittamaan tehtäviä. Matkaa kertyy 25–50 kilometriä. Yö vietetään määrätyllä leiripaikalla.
Sunnuntaina suunnataan kahdeksan kilometrin umpihankireitille. Suoriutuminen edellisen päivän tehtävistä vaikuttaa sunnuntain lähtöaikaan.
Kirjallisuusviennin parissa työskentelevä Strellman ja kirjailija Kontio ovat osa kustantamoalan hiihtoporukkaa, joka tänä vuonna osallistuu MM-kisoihin kahdella neljän hengen sekajoukkueella. Aiempien vuosien perinteitä kunnioittaen joukkueet kantavat nimiä Citykanit 1 ja Citykanit 2.
”Nimi on vakiintunut kustannusalan citykanimaiselle joukolle, joka tulee Syötteelle kokeilemaan, miten kaupunkijänis pärjää umpihangessa”, Strellman nauraa.
”Sellainen paino selässä umpihangessa pienikin horjahdus vetää kumoon.” –Tomi Kontio
Turvallisuuden vuoksi kilpailussa on tarkat säännöt. Jokaisen yksilökilpailijan pitää hallita suunnistaminen sekä tarvittavat erätaidot, joukkueeseen tarvitaan ainakin yksi konkari.
Kilpailijoille jaetaan paikannuslaitteet, joiden avulla hangessa harhailijat pystytään tarvittaessa löytämään.
Järjestäjät ovat myös jakaneet listan pakollisista tavaroista, jotka täytyy olla mukana. Repun on painettava vähintään kahdeksan kiloa kilpailijaa kohden.
”Ensimmäisinä vuosina oli kuulemma kilpailuhenkisiä joukkueita, joilla oli mukana vain yksi makuupussi. Yhden nukkuessa muut juoksivat puoli tuntia tai 45 minuuttia, kunnes vuoroja vaihdettiin. Aamulla pussi saatettiin polttaa. Se voi olla oikeasti vaarallista, sillä kylmimpinä vuosina pakkasta on ollut yli 40 astetta”, Strellman kertoo.
Citykanit eivät porhalla mitalien perässä, joten he keskittyvät valikoituun mukavuuteen retkivarusteiden painon optimoinnin sijaan. Rinkat painavat yleensä 14–15 kiloa.
”Sellainen paino selässä umpihangessa pienikin horjahdus vetää kumoon”, Kontio sanoo.
Kaatuminen umpihangessa on omanlaisensa savotta. Ylös ei yleensä pääse ilman kaverin apua, sillä sauvat eivät tavoita hangen keskeltä mitään kovaa, johon tukeutua. Kaatuminen käy nopeasti, mutta nouseminen ei.
Yöleiri on Strellmanin mukaan yksi kisojen tunnelmallisimmista vaiheista. Kilpailijat tamppaavat pohjia makuupaikoilleen ja sytyttelevät nuotioita. Hankien keskellä kajahtelee kirveen pauke kuin idyllisessä smurffikylässä ikään.
Jos kilpailuun lähtisi hampaat irvessä, evääksi olisi varmasti pakattu energiageelejä ja mahdollisimman kevyttä muonaa.
Citykanien nuotion äärellä kuitenkin herkutellaan.
Illalliseksi valmistetaan peuraa, perunamuussia – tosin jauheesta – sekä puolukoita, ja palanpainikkeeksi tarjoillaan punaviiniä. Viime kerralla nuotiolla paistettiin suklaamuffineja appelsiininkuorissa. Jälkiruokana on ollut myös rommissa liekitettyjä omenoita.
”Ne ovat joskus herättäneet vastaääniä, kun rinkassa on pitänyt kantaa 1,5 kiloa omenoita”, Strellman muistelee.
”Kuulostaa myös vähän rommin hukkaan heittämiseltä kylmällä säällä”, Kontio kuittailee.
Pieni ylimääräinen vaivannäkö kuitenkin yleensä kannattaa. Umpihangen tarjoaman vapauden keskellä pienet hetket muuttuvat ikimuistoisiksi.
Strellman esimerkiksi muistelee erään vuoden kanssakisailijaa, joka tarjoili maaliviivan jälkeen bussissa kaikille viskiä, oikeista laseissa totta kai.
”On makeinta ikinä, että kaveri oli kantanut lasisia snapsilaseja 45 kilometriä umpihangessa”, Strellman tunnelmoi, mutta tyytynee tällä kertaa itse kevyisiin retkiastioihin.
Umpihankihiihdon MM-kisat Pudasjärvellä 10.–12.2.2023.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
