Muistoja marjametsän mättäiltä: Pörröinen naama pilkisti heinien seasta – ”Ehdin ajatella, että perhana, se on oikea karhu”
”Puolukoita oli ihan punaisenaan. Mihinkään ei voinut jalallaan astua ennen kuin oli kerännyt kyseisestä paikasta marjat.”
”Meidän kylällä ei pahemmin pidetä meteliä karhuista. Vielä eivät ole päälle tulleet. Eikä niitä kaatolupiakaan ole tänne tyrkytetty.” Kuva: Kimmo HaimiMaaseudun Tulevaisuus julkaisee kesäviikonloppuisin verkossa Arktisten Aromien ja Itä-Suomen yliopiston järjestämän Marjastamassa-kirjoituskilpailun tarinoita. Kilpailuun voi osallistua 15. elokuuta asti.
Marjastusmuistot kirjoituskilpailu
Mieheni on ahkera marjastaja. Hänellä menee noin tunti siitä kun hän on lähtenyt lähimetsään, kerännyt ämpärillisen marjoja ja palannut kotiin. Tämä onnistuu niin mustikoiden kuin myös puolukoiden kanssa. Hän osaa käyttää poimuria molempien marjojen poimimisessa, mikä taas minulta ei onnistu lainkaan, ei ainakaan mustikoiden kanssa. Kyllä se menee käsipelillä.
Minä mieluummin puhdistan marjat, koska olen tosi hidas kerääjä. Ämpärillisen puhdistamisessa menee yhtä kauan kuin miehen marjareissussa kaikkineen. Viime syksynä keksimme sitten puhdistaa marjat ulkona, rapputasanteen alimmalla portaalla, sen pyöreän härpäkkeen kanssa. Se nopeutti puhdistamista hurjasti. Eikä siinä ollut pelkoa, että joku sisälle tulija sottaisi kenkänsä, koska kaikki käyttävät takaovea.
Jos oikein muistan, niin viime syksynä en ollut kertaakaan mustikassa, mutta kylläkin kerran puolukassa. Siis olin vain kerran puolukan keruureissulla. Se oli 18. päivä syyskuuta, iltapäivällä. Jaa, ettäkö mistäkö muistan tuon päivämäärän. No siitä, että se ei ollut ihan tavallinen marjaretki.
Olimme omassa metsässä, semmoisessa jyrkähkössä rinteessä. Puolukoita oli ihan punaisenaan. Mihinkään ei voinut jalallaan astua ennen kuin oli kerännyt kyseisestä paikasta marjat. Poimittiin siis naamat ylämäkeen päin koska se oli ergonomisesti parempi, selkää säästävämpi tapa. Takana oli tuo jyrkempi osa rinteestä, ja tällä kertaa miehenikin poimi marjoja samalla korkeudella, noin kymmenen metrin päässä minusta.
Jossain vaiheessa nousin seisomaan, ilmeisesti selkää ojentamaan, ja käännyin sattumalta naama alarinteeseen päin. Hetken päästä eteeni ilmestyi karhun naama, heinien seasta. Välimatkaa tuohon tulijaan oli ehkä noin 6–8 metriä. Jäykistyin paikalleni, tuskin uskalsin hengittää. Myöhemmin tätä kertoessani olen käyttänyt vertauskuvaa siitä, että minulle kävi kuin Lootin vaimolle. Tosin en muuttunut suolapatsaaksi.
Karhu ei selvästikään ollut huomannut meitä, olimmehan tyynen rinteen ansiosta tuulelta suojassa. Ehdin ajatella, että perhana, se on oikea karhu. Jos se olisi jatkanut matkaansa suoraan ylöspäin, olisi se ohittanut minut noin metrin etäisyydeltä.
Ei siinä tullut mieleenkään heittäytyä maahan ja leikkiä kuollutta, ei myöskään peruuttaa hitaasti taaksepäin, koska rinne oli niin jyrkkä. Näinhän sitä neuvotaan annetuissa ohjeissa, jos tapaat karhun. Luin ohjeita tämän tapauksen jälkeen.
Tuossa tilanteessa minulla ei ollut muuta tehtävissä kuin avata suuni, silläkin riskillä, että karhu tulisi päälle. Siispä huusin miehelleni: Paavohh, karhu!!!
Ja karhu kääntyi, siitä katsoen, vasemmalle ja häipyi näkyvistä. Hetken kuluttua perässä tuli koira, joka meni samaa reittiä kuin karhu. Karhu olikin ilmeisesti keskittynyt koiraan, joka jahtasi sitä. Karhu ei ollut mikään iso ja ruman ruskean vaan sillä oli aika nätti, pörröinen naama. Olisiko ollut niitä erauspentuja.
Jos karhu olisi kääntynyt oikealle, olisi miehenikin nähnyt sen. Nyt häntä vaan harmitti jälkeenpäin kun ei nähnyt, vaikka on ikänsä metsissä kulkenut. Mutta jos karhu olisikin kääntynyt oikealle, ei se olisi sieltä päässyt mäen päälle, rinteen jyrkkyyden takia.
Kysyin mieheltä, että mennäänkö kotiin? Hän vastasi, että "Johan se meni." Niinpä ei auttanut muu kuin jatkaa poimimista. Yksin en olisi ehkä osannutkaan autolle. Karhu oli nähty myös seuraavina päivin niillä seuduin, jotenka kukaan ei epäillyt näkemääni.
Ei ole mikään ihme nähdä meilläpäin karhuja. Olisiko tämä tapaaminen ainakin kymmenes karhuhavainto 10–15 vuoden ajalta. Joka kerta ei olla nähty itse karhua, mutta sen jäljet on aina löydetty ja joskus paskat, jotka riistamiehet on varmistaneet. Minä en enää halua nähdä yhtään karhua, muualla kuin eläintarhassa.
Viime kesänä naapurissa oli karhu tallentunut riistakameraan ihan pihapiirin lähistöllä, sekä toisen naapurin lintujen talviruokintapaikalla kahtena yönä. Kyseinen naapuri on hirviporukan "pomo", joka huomasi jäljet ruokintapaikalla ja seuraavana yönä herätessään päätti katsoa pihalle (hieman matkaa keskipihalta). No, siellä sattuikin olemaan karhu, joka takuuvarmasti oli edellisenä yönäkin vieraillut pihapiirissä.
Meidän kylällä ei pahemmin pidetä meteliä karhuista. Vielä eivät ole päälle tulleet. Eikä niitä kaatolupiakaan ole tänne tyrkytetty.
Takaisin metsän antimiin. Me pakastettiin viime syksynä noin 10 ämpärillistä puolukoita ja saman verran mustikoita. Muutama ämpärillinen tosin annettiin lähisukulaisille kaupunkiin.
Nyt on huhtikuun puoliväli ja melkein kaikki marjat on syöty kahteen pekkaan, mitkä smootiena, mitkä kokonaisina puuron päällä. Kun joukkoon laskee vielä muutaman ämpärillisen mansikoita ja vadelmia naapurin luomutarhasta ja monta litraa mustaherukkamehua omista pensaista, niin luulisi, että olemme oikeita terveyspommeja. Vaikka rokotuksista huolimatta sairastimmekin lievän koronan.
Tuija Hurskainen
Lisätietoa kilpailusta:
Marjastusretkiin liittyy monia muistoja ‒ jaa omasi ja osallistu kirjoituskilpailuun
Lue myös aiemmat marjatarinat:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
