Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Parasta pizzaa kotiuunista: katso täydellisen pohjan ja kastikkeen resepti

    Pizzalla on ollut pitkä matka edullisesta arkiruoasta gurmeeherkuksi. Kun varaat laadukkaita raaka-aineita ja riittävästi aikaa, on huippuluokan kotipizzeria myös sinun käytössäsi.
    Herkullisen pizzan salaisuus piilee laadukkaassa pohjassa.
    Herkullisen pizzan salaisuus piilee laadukkaassa pohjassa. Kuva: Sanne Katainen

    Kun kotona haluaa valmistaa hyvää pizzaa, kannattaa valmistelut aloittaa ajoissa. Maukkain pizzataikina kohotetaan vähällä hiivalla ajan kanssa. Laadukkaissa pizzerioissa taikinaa kohotetaan 12:ta tunnista jopa 72:een tuntiin. Kotona ihan näin pitkää aikaa ei tarvita, mutta taikinan juju on nimenomaan vähässä hiivassa ja pitkässä kohotuksessa.

    Toinen pizzan onnistumisen salaisuus on, että ne paistetaan mahdollisimman kuumassa uunissa. Kotiuunin maksimilämpötila 300 astetta on hyvä, mutta jos uunisi lämpiää vain 250-asteiseksi, niin käytä sitä. Tärkeää on, että myös alusta, jolle pizzan pohjataikina siirretään, on valmiiksi kuuma. Jos sinulla ei ole tarkoitukseen soveltuvaa pizzakiveä, niin laita puhdas pelti uuniin kuumenemaan samalla kun laitat uunin päälle. Kun otat pellin uunista, siirrä pohjataikina sille pizzalapion tai vastaavan avulla ja täytä nopeasti, jotta pelti ei ehdi kovin paljon jäähtymään. Näin pohja alkaa kypsyä heti, kun taikina koskettaa peltiä ja pohjasta tulee rapea.

    Pizzaan käytetään perinteisesti tomaattista tai vaaleaa kastiketta. Vaalean pizzan kastike voi olla esimerkiksi paksua kermaa tai ranskankermaa, ja siihen voi olla sekoitettu juustoraastetta. Hyvä, raikas tomaattikastike syntyy ohjeellamme tölkkitomaateista keittämättä. Alun perin tämä ohje, kuin myös vaalean kinkkupizzan ohje ovat peräisin italialaiselta Luca Platanialta, joka on pyörittänyt Suomessa lukuisia menestyneitä pizzerioita.

    Vaalean kinkkupizzan juju on paksu ruokakerma, jota löytyy ainakin K-kauppojen valikoimista. Jos sitä ei löydy, niin korvaa se tavallisella ruokakermalla, jonka joukkoon raastat parmesaania. Pizzan voit halutessasi kruunata paiston jälkeen tryffeliöljyllä, mutta ilmankin sitäkin se maistuu taivaalliselta.

    Kun pizza täytetään vain vähillä raaka-aineilla, korostuu laadun merkitys. Hyvän pizzakokin tunnistaakin klassisesta margheritasta, joka sulaa suuhun vain kolmen täytteen, tomaattikastikkeen, mozzarellan ja basilikan sinfoniana. Uskallatko kokeilla tätä vaatimatonta, mutta uskomattoman herkullista klassikkopizzaa?

    Italian lahja maailmalle

    Pizzankotina on pidetty Italian Napolia, josta ensimmäinen latinankielinen pizza-merkintä on 997-luvulta. Todennäköisesti jo tätä ennenkin on erilaisia täytepäällisiä leipiä tehty eri kulttuureissa.

    Aluksi pizzaa pidettiin vaatimattomana vähävaraisten ruokana, johon käytettiin myös tähteitä. Nykyään napolilaisella pizzalla, eli pizza napoletanalla, on EU-tuotesuoja. Pizza napoletana -merkinnän saaneiden pizzerioiden toimintaa valvoo oma organisaatio, ja esimerkiksi käytettävät raaka-aineet ovat tarkoin määriteltyjä.

    Lähde: www.pizzanapoletana.org

    Pizzan A ja O on hyvä taikina, joka valmistetaan vähällä hiivalla aikaa säästämättä.
    Pizzan A ja O on hyvä taikina, joka valmistetaan vähällä hiivalla aikaa säästämättä. Kuva: Sanne Katainen

    Pizzataikina ajan kanssa

    4 pizzaa

    • Ainekset
    • 3 ½ dl vettä
    • ⅓ tl kuivahiivaa
    • ½ tl suolaa
    • 2 rkl ruokaöljyä
    • noin 7 dl vehnäjauhoja (mielellään 00-jauhoja)

    Valmistusohje

    Mittaa vesi, kuivahiiva, suola ja öljy kulhoon. Alusta joukkoon vehnäjauhoja, kunnes taikina irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Vaivaa taikinaa hetki kevyesti jauhotetulla pöydällä ja siirrä takaisin kulhoon. Peitä esimerkiksi lautasella tai tiiviisti kostealla leivinliinalla. Anna kohota huoneenlämmössä noin 6 tuntia tai jääkaapissa seuraavaan päivään (yli 12 tuntia).

    Jaa taikina 3–4 osaan ja muotoile palloiksi. Nosta palat leivinpaperin päälle ja peitä kostealla leivinliinalla. Jos taikina tuntuu kovin tarttuvaiselta, niin käytä hiukan vehnäjauhoja. Anna kohota vähintään 2 tuntia.

    Kun alat paistaa pizzoja, muotoile yksi taikina kerrallaan pizzapohjaksi käsin ja sormin taputtelemalla. Älä käytä kaulinta, jotta taikinaan muodostunut ilma säilyy, ja pizzaan muotoutuu kohoavat ja rapeat reunat.

    Vinkki: 00-vehnäjauhoja löytyy hyvin varustetuista marketeista.

    Nopea pizzataikina

    2–3 pizzaa

    • Ainekset
    • 15 g tuorehiivaa
    • 3 ½ dl vettä
    • ½ tl suolaa
    • ½ dl ruokaöljyä
    • noin 7 dl vehnäjauhoja (mielellään 00-jauhoja)

    Valmistusohje

    Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja öljy. Alusta jauhoja taikinaan, kunnes se irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Peitä kulho kostealla liinalla ja anna taikinan kohota vähintään puoli tuntia.

    Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa muutama minuutti.

    Jaa taikina 2–3 osaan ja taputtele jauhotetulla pöydällä pizzapohjiksi. Älä käytä kaulinta, jotta taikinaan muodostunut ilma säilyy, ja pizzaan muotoutuu kohoavat ja rapeat reunat.

    Maukkain ja raikkain tomaattikastike syntyy tölkkitomaateista ilman keittämistä.
    Maukkain ja raikkain tomaattikastike syntyy tölkkitomaateista ilman keittämistä. Kuva: Sanne Katainen

    Tomaattinen pizzakastike

    noin 6:lle pizzalle

    • Ainekset
    • 2 tlk (à 400 g) kuorittuja tomaatteja (mielellään Marzano-lajiketta)
    • 1 tl suolaa
    • 1 rkl oliiviöljyä
    • 2 valkosipulinkynttä viipaloituna
    • 20 basilikanlehteä suikaloituna

    Valmistusohje

    Kumoa tomaatit kulhoon ja hienonna joko käsin puristelemalla tai sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon kaikki muut aineet. Nosta jääkaappiin tekeytymään vähintään 2 tunniksi tai mielellään yön yli.

    Kun levität kastiketta pizzalle, poista valkosipulinviipaleet.

    Vinkki: Tämä tomaattikastike sopii myös pastaruoille.

    Vaalea kinkkupizza on todellista gurmeeta. Halutessasi voit ripsauttaa päälle tryffeliöljyä, joka viimeistee maun.
    Vaalea kinkkupizza on todellista gurmeeta. Halutessasi voit ripsauttaa päälle tryffeliöljyä, joka viimeistee maun. Kuva: Sanne Katainen

    Vaalea kinkkupizza

    4 kpl

    • Ainekset
    • 1 annos pizzataikinaa
    • Täyte
    • 1 pkt keittokinkkuviipaleita
    • 2 kpl (á 125 g) mozzarellapalloja
    • 1 tlk (2 dl) paksumpaa ruokakermaa (Valio)
    • ½ tl mustapippuria
    • Lisäksi
    • pala parmesaanijuustoa
    • 1 ruukku basilikaa
    • (tryffeliöljyä)

    Valmistusohje

    Pane uunipelti tai pizzakivi uuniin ja kuumenna uunisi maksimilämpötilaan (250–300 asteeseen).

    Taputtele taikina käsin pizzapohjaksi. Revi kinkkuviipaleet ja mozzarellat pienemmiksi paloiksi. Vuole parmesaanista lastuja.

    Ota pelti uunista ja siirrä pizzapohja pizzalapiolla tai vastaavalla heti kuumalle pohjalle. Levitä päälle kinkku- ja mozzarellapaloja sekä muutamia tippoja paksua ruokakermaa. Rouhaise päälle mustapippuria. Paista pizzaa 4–8 minuuttia. Kypsymisaika riippuu lämpötilasta. Tarkkaile paistumista, jotta pizza ei pala.

    Viimeistele pizza parmesaanilastuilla, basilikanlehdillä sekä halutessasi muutamalla tryffeliöljytipalla.

    Vinkki: Jos et löydä paksumpaa ruokakermaa, niin käytä tavallista ruokakermaa, jonka joukkoon sekoitat raastettua parmesaania. Jätä tällöin pinnalle ripoteltavat parmesaanilastut pois.

    Maukas, mutta yksinkertainen margherita on taidonnäyte, jolla mitataan pizzakokin osaaminen.
    Maukas, mutta yksinkertainen margherita on taidonnäyte, jolla mitataan pizzakokin osaaminen. Kuva: Sanne Katainen

    Pizza margherita

    4 pizzaa

    • Ainekset
    • 1 annos pizzataikinaa
    • Täyte
    • ½ annosta tomaattista pizzakastiketta
    • 2 (à 125 g) mozzarellapalloa
    • 1 ruukku basilikaa

    Valmistusohje

    Pane uunipelti tai pizzakivi uuniin ja kuumenna uunisi maksimilämpötilaan (250–300 asteeseen).

    Taputtele taikina käsin pizzapohjaksi. Revi mozzarella pienemmiksi paloiksi.

    Ota pelti uunista ja siirrä pizzapohja pizzalapiolla tai vastaavalla heti kuumalle pohjalle. Levitä pohjalle tomaattikastiketta sekä mozzalellapaloja. Paista pizzaa 4–8 minuuttia. Kypsymisaika riippuu lämpötilasta. Tarkkaile paistumista, jotta pizza ei pala.

    Viimeistele valmis pizza basilikanlehdillä.