Uutisviikko: vilkasta oli - kuninkaalliset varastivat sydämet
Viikko oli maailmalla ja meillä raveissa älyttömän vilkas. Katsotaan taaksepäin vielä mitä kaikkea tapahtui: uutisviikko minuutissa, olkaa hyvä!
Viides kerta toden sanoo! Reino Miettinen on saanut kuulla valmentamansa Virin Camillan olevan ravikuningatar. Suomenhevostoiminta ei ole hätäisen immeisen hommoo. Kuva: Terhi Piispa-HelistenMAANANTAI 27.7.
First Class Lady sairastui edellisellä viikolla suolisto-ongelmiin vakavasti, mutta maanantai toi hyviä uutisia:
TIISTAI 28.7.
Kari Lähdekorpi kertoi kovan hevosen mahdollisesta myyntihankkeesta.
Cameron Evo on kaupan (linkki).
Ecurie D. on mahtava hevonen, mutta "mikään puu ei kasva taivaaseen saakka" (linkki).
Reino Palomäen An-Dorra senkun porskuttaa kolmevuotiaiden kotimaisella huipulla.
Linkki Tammakriteriumin karsintojen uutiseen.
KESKIVIIKKO 29.7.
Varsakuvakisa oli kesän hitti.
Linkki uutiseen varsakuvakisan voittajista.
Finlandia-ajosta (Drole De Jet ym.) tuli uutisia (linkki).
TORSTAI 30.7.
Suomenhevosen sukulinjojen kaventumisesta ollaan huolissaan.
Uutinen mahdollisesta yhden oriin tammamäärän rajaamisesta (linkki).
Bold Eagle hyvästelemässä raviradat - korona riepottelee edelleen Belgian raveja (linkki).
PERJANTAI 31.7.
LAUANTAI 1.8.
Kuningatarkisa käynnistyi Hetviinan ja Aurottaren kirikamppailulla (linkki).
Hevosomistajuuden ja hevosen tarina: Isän, pojan ja pyhän perheyhteyden nimeen: Hetviina
MT Ravinetista löytyy myös tuhti paketti muista lauantainkin kuninkuusravitapahtumista.
SUNNUNTAI 2.8.
Kuninkuusravit tarjosivat pienoismallillaankin aivan uskomattoman hienot kisat sekä tammoissa että oreissa. Päivä alkoi kuitenkin harmittavalla - osittain ilahduttavallakin - uutisella.
Akaasia jäi pois päätöspäivältä - mammaloma odottaa (linkki).
Linkki oriiden kisan ratkaisuista kertoneeseen uutiseeen.
Sunnuntai toi isoja uutisia myös ulkomailta. Maailman nopein ravuri Sebastian K 07,7 on kuollut. Neljätoistavuotias ori oli saapunut uuteen asemapaikkaansa siitosoriina, Australiaan, mutta se sairastui koliikkiin.
Linkki Ruotsin ravilehden Travrondenin uutiseen.
Kaksinkertainen Prix d'Amerique -voittaja Bold Eagle sai kuin saikin viisi miljoonaa ylitettyä uransa viimeisessä startissa nelossijallaan hoitajansa Hugues Monthulén ohjastamana. Face Time Bourbon voitti kyseisen Grand Prix de Wallonien Monsissa Belgiassa pyhänä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


