Yle: Sähkölinja voi moninkertaistaa maan arvon
Voimalinjat eivät enää ole vain arvoton ja välttämätön paha maakaupoissa.
Sähkölinja voi moninkertaistaa maa-alueen arvon verrattuna tavanomaisiin metsä- ja peltomaakauppoihin, kun Suomeen rakennetaan sähkösyöppöjä datakeskuksia ja akkuvarastoja. Kuva: Tarmo LehtisaloSuomeen suunnitellut ja rakennettavat datakeskukset voivat moninkertaistaa alueen maan arvon verrattuna tavanomaisiin metsä- ja peltomaakauppoihin, kertoo Yle.
Hintakehitys ulottuu myös tyhjentyneisiin teollisuustiloihin.
”Hehtaarit ja neliöt eivät enää ratkaise hintaa, vaan sähkö ja sen saatavuus. Niillä on jo dominoiva merkitys hinnoittelussa, etenkin vanhoissa tehdasrakennuksissa”, sanoo Business Finlandin datakeskusalan asiantuntija Jouni Salonen Ylelle.
Datakeskuksille ja sähkövarastoille etsitään sijainteja voimalinjojen ja sähköasemien lähettyviltä. Tämä tarjoaa kunnille ja muille maanomistajille mahdollisuuden tavallista parempiin maakauppoihin.
Google teki esimerkiksi syksyllä 2024 Kajaanissa ja Muhoksella yli 2 000 hehtaarin maakaupat.
Metsähallituksen myymä osuus maista oli noin 1 400 hehtaaria, jonka hinta oli 27 miljoonaa euroa. Hehtaarihinnaksi tulee lähes 20 000 euroa.
Datajätti osti maita myös muilta metsänomistajilta. Kauppalehden mukaan korkein metsämaan hehtaarihinta oli 25 000 euroa.
Se on kymmenkertainen summa verrattuna vuonna 2024 Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa muutoin tehtyihin metsäkauppoihin.
Google-kaupan hintaa voi myös verrata Metsähallituksen viime vuonna Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa tekemään metsäkauppaan. Metsähallitus osti yli 1 200 hehtaaria talousmetsää vajaan 3 500 euron hehtaarihinnalla.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




